Yhteistyössä PING Helsinki ja Sonera
Digitalisaatio, digidigi ja varsinkin lapsiin liittyvät digikeskustelut tuntuvat olevan tällä hetkellä yksi räjähdysherkimmistä aiheista, jonka kahvipöytäkeskustelussa voi ottaa esiin. Milloin roikumme liian paljon somessa, milloin NASA vakoilee taloyhtiön kokouskutsuja ja milloin pilaamme lapsemme iPadeilla ja Pikku Kakkosen mobiilisovelluksella. Pääsääntöisesti mikään, mikä liittyy digitalisaatioon ei ole oikein hyväksi – käpylehmät, talvisota ja viisimetriset kinokset sen sijaan kasvattavat pojista miehiä!
Senpä vuoksi en ollut oikeastaan erityisen yllättynyt, kun luin Soneran pienyrittäjille teettämän tutkimuksen vastauksia. Yli puolet kyselyn vastaajista ei uskonut digitalisaation edistävän heidän liiketoimintaansa tai tekevän liiketoiminnasta tehokkaampaa. Ei-niin-yllättävää oli myös se, että digitalisaatioon ja sen vaikutuksiin uskottiin sitä vähemmän, mitä vanhempi vastaaja oli. Digitalisaatio koettiin kalliiksi ja aikaavieväksi investoinniksi, johon yrityksillä ei ollut resursseja lähteä.
Kun referoin vastauksia miehelleni, oli hänen ensimmäinen kommenttinsa ”Bullshittia!”. Digitalisaatio ei ole kallista tai erityisen vaikeaa, pitää vain tietää mitä on tekemässä. Ensin yritin änkätä jotain vähän vastaan – tietoturva sitä ja tietoturva tätä, palvelut kalliit ja tätä rataa. Mieheni kuitenkin antoi niin vakuuttavan esimerkin lähes täysin digipalveluiden varassa olevasta yrittäjästä, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin uskoa häntä. Tuo esimerkin yrittäjä nimittäin olin minä.
Kun aloin ajatella asiaa, löytyi jo pelkästään tästä päivästä monta esimerkkiä omasta digikäytöstäni. Tallennan kaikki paperiset kuittini eTaskuun ja arkistoin ne sinne. Pyrin maksamaan aina iZettlellä, jotta saan kuitit suoraan sähköpostiini. Sähköpostikuitit ja junaliput talletan aina Google Drivellä olevaan kansioon, josta vien ne näppärästi suoraan kirjanpito-ohjelmaani Zervantiin. Junaliput esitän lipuntarkastuksen yhteydessä VR:n mobiilisovelluksesta, matkaevääksi ostamani patongin maksoin Subwayn mobiilikortilla ja tilisiirron firman tililtä omalle tililleni tein Nordean mobiilisovelluksessa.
Eikä tämä koske vain yrityksen toimintaa. Teen ruokalistat ja kauppalaput Google Keepiin, seuraan ostoskäyttäytymistä S-Pankin mobiilissa, kaikki tiedostoni, kuvani ja sähköpostini on käytettävissä Google Drivella, puhelimeni synkkaa tietonsa automaattisesti Drivelle, kamera ja puhelin kommunikoivat keskenään, tilaan ruuat Foodoralla ja Woltilla ja siivojan Freskalla tai Mopilla. Itseasiassa ärsyynnyn aina ihan suunnattomasti, jos jotain asiaa ei voi hoitaa mobiilissa – esimerkiksi Nella nettilatauspalvelussa bussikortin voi ladata vain selaimessa.
Enkä koe tätä lainkaan vaikeaksi saati kalliiksi. Päinvastoin, väitän säästäväni roimasti aikaa ja rahaa sillä, että teen asioita itse ja multitaskaan monta arjen pyörittämiseen liityvää asiaa kerralla sen sijaan, että soittelisin ympäriinsä ja koittaisin metsästää oikeaa asiakaspalvelijaa langanpäähän. Itseasiassahan siis vihaan puhelimessa puhumista – en voi sietää sellaista turhanpäiväistä kuulumistenvaihtoa saati puhelinmyyntiä. Jos mulla on jokin tarve, hoidan asian – en todellakaan tarvitse puhelinmyyjää siihen väliin pakkaa sekoittamaan!
Mutta tottakai tiedän itsekin, että hommassa on puolensa ja puolensa. Se, että asioiden hoitaminen on niin helppoa ja vaivatonta saattaa aika usein tarkoittaa sitä, etten pääse puhelimen äärestä lainkaan pois. On liian helppo vastata sähköpostiin hiekkalaatikolla tai vastata FB-kommentteihin kesken aamiaisen. Sen vuoksi meilläkin on näitä varten ihan konkreettisia sääntöjä: ei puhelimia tai tietokoneita ruokapöytään silloin, kuin pöydässä on muitakin perheenjäseniä. Illat yritetään pyhittää perheelle ja koitan ainakin parhaani mukaan olla offline aina 17-21, kun lapsetkin ovat kotona ja hereillä. Ja ehkä se tärkein sääntö: jos toisen puhelimessa roikkuminen alkaa häiritä itseä, saa ja pitää siitä sanoa. Ensimmäiset kerrat se on tietysti ihan hiton vaikeaa: ”Kai mää nyt aikuisena ihmisenä tiän koska voin olla Instassa ja koska en!” mutta muutaman kerran jälkeen sitä jo alistuu kohtaloonsa.
Mutta kolikolla on myös se toinen puoli: se, että on mahdollisuus hoitaa hommia joustavasti tarkoittaa myös sitä, että pystyn olemaan iltaisin lasten kanssa ulkona palloa potkimassa sen sijaan, että vääntäisin exceleitä 12 tunnin pätkissä. Digitalisaation ja varsinkin mobiilipalveluiden vuoksi pystyin vastaamaan silmää räpäyttämättä KYLLÄ, kun anoppi viime syksynä ehdotti, että lähtisimme isolla porukalla Italiaan kesällä. Vaikka mulla ei tuolloin ollut hajuakaan siitä, millaisia asiakkaita ja mitä töitä mulla kesäkuussa olisi, niin pystyin kuitenkin olemaan varma siitä, että ne hommat hoituvat vaikka Umbrian kauniilla maaseudulla, jos jotakin hoitamista on. Eikä se lähestyvä loma itseasiassa edelleenkään aiheuta mitään yrittäjille kai aika tavallista stressiä – tällä hetkellä lähtöön on 23 päivää ja vain odotan sitä, että kone laskeutuu Rooman lentokentälle ja pääsen nauttimaan näistä maisemista mieheni perheen kanssa.
Sillä sitähän se digitalisaatio parhaimmillaan tarkoittaa: yrittäjällekin mahdollisuutta kesälomaan rakkaimpiensa kanssa.
PS. Tuo ylimmäinen kuva on otettu äitienpäivänä, kun Eino soitti FaceTime-onnittelupuhelun mummulle pohjoiseen. Ilman digidigiä olisi sekin jäänyt tekemättä.
The post Digitalisaatio pilaa kaiken appeared first on EMMI NUORGAM.